lauantai 23. kesäkuuta 2012

Se on keskikesän menoa nyt

Juhannus vietettiin mökkeilyn merkeissä tänäkin vuonna ja pojat pääsivät testailemaan uusia vermeitä.


Ollaan hiljaa..saadaan kalaa


Heikkoa oli saalis
Eikä täältäkään irtoa
Piti kokeilla uudella syötillä

Nokkosten surma
Yllätettiin myös perunien kimpusta
Villiä luontoa...
terävine sarvineen


Testiajot

Oikein iloista juhannusta ja juhannuksen jälkeistä elämää kaikille!


perjantai 8. kesäkuuta 2012

Kaupunkiheput mailla


Salainen fiksaationi on ollut jonkin aikaa action-nuket. Löysin aikoinaan ne (3 kpl) kirppiksiltä ja ne olivatkin lojuneet jo pari vuotta laukussaan odottaen vaatetusinnostusta. Vähän aikaa sitten löysin yhen uuden hepun ja nyt pojat pääsivät ulkoilmaan ja mökkipuuhiin testailemaan vaatteita ja rekvisiittaa.
Malttamattomana puidaan nyrkkiä liikennevaloissa. Liikennekäyttäytyminen hieman hakusessa.

Kurjan ilman vuoksi piti turvautua lainavaatteisiin. Sininen pörröneule ei tunnu miellyttävän herraa.


Aamutoimet hoituu tietysti näinkin

Sateen vuoksi piti keksiä sisähommia

 
Linssilude
Vihdoin päästiin grillaamaan

Myöhemmin piti hoitaa pelastustehtäviä. Sakset ei ehkä parhaat välineet siihen tarkotukseen.

Mahan syöminen liian täyteen saattaa aiheuttaa ongelmia puihin kiipeilyssä


Sateen tauotessa rikkaruohot saivat kyytiä

Saksille yritettiin keksiä myös muuta käyttöä


Vandaali ohjattiin rakentavampiin töihin


Jos ei lähe seuraavalla kerralla käyntiin ni tässä syy

Rankan päivän päätteeksi saunaan



On se hurja


Sellainen reissu se.