perjantai 30. maaliskuuta 2012

Löydöksiä ja vihreitä peukaloita

Olen kovin laiskasti tänne mitään päivitellyt ja muutamista kirppislöydöistäkin on jäänyt kuvia ottamatta. Lisäksi olen saanut viimeaikoina kivoja purkkeja keittiöhyllylleni. Tässäpä muutama kuva. Kevät on ollut havaittavissa multaan tahriintuneista sormista ja lukuisista pienistä purkeista, joista pursuilee joitain epämäärästä vihreää. Todettakoon että paprikansiemenillä on ollut parempi itävyys tänä vuonna verraten viimevuoteen. (Joku saattaa muistaa herra ja rouva paprikan hennot varret viimevuodelta) Voi tietysti johtua siitäkin että nämä tämänvuoden versiot viettivät "lomaviikon" ihanteellisella aurinkoisella ikkunalaudalla juuri idätyshetkellä. Nyt joutuvat tyytymään nyyköttämään puolivarjoisessa keittiöolosuhteissa. En ikinä opi, vaikka minään vuonna ei satoa tule. Joku sisäänrakennettu viljelijä herää aina tähänaikaan vuodesta ja pakottaa upottamaan sormet multaan.



Olin tämän tapaista kynttilänjalkaa jonkin aikaa havitellut ja kerran hylänny. Nyt se löytyi uudelleen hintaan 8,50e.






    

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Sit iski virkkuusi

Pääsiäistä odotellessa pari tipua. Irmeli ja Fonzie on täytetty vanulla ja herneillä.
Bongaa tipulintu.
Pääsiäisteemasta poiki muitaki yksilöitä.

Teppo